Ville Pohjola

Kiväärikoulu/Länsi-Suomi – Aseet ja optiikka

Ville PohjolaOlen perinteinen maalaispoika, eli metsästyskortin suoritin 15-vuotiaana niin kuin kaikki muutkin kylän pojat. Innostus ammuntaan ja aseisiin laajeni nopeasti kattamaan kilpa-ammunnan laajalla skaalalla. Erikoisalueena liikkuva maali eli ratahirvi ja olympiakivääri, jossa ammuin hetken SM-tasolla asti. Mitali tosin on jo hukkunut jonnekin.

Ratojen lisäksi matka heitti jossakin kohtaa ensin aseliikkeen tiskin taakse ja lopulta eräalan kirjoittajaksi. Artikkeleitani on julkaistu lehdissä sekä Suomessa että ulkomailla, parin viime vuoden aikana enemmän digitaalisessa maailmassa. Aiheina ovat pyörineet niin riistakantojen hoito, ballistiikka, äänenvaimentimet, aseet kuin myös eritoten optiikka. Sisällöntuotanto näistä aiheista jatkuu varmasti, ainakin näiden Koulujen media-asioiden parissa.

Metsästyskoirat veivät ensin SRVA-touhujen pariin, ja nyt viimeiset vuodet Ylä-Lappiin riekkojahtiin. Onpa kanakoiristakin tullut johonkin kirjaan kynäiltyä.

Viimeisin lisäys repertuaariin on ollut pääsy Itä-Suomen karhunkaatajien oppiin. Heidän kanssaan metsällä oleminen on melkoinen kunnia-asia ja elämys. Aina on ilo oppia lisää.

On mukava huomata että 30 vuoden aikana kertyneelle tietotaidolle on käyttöä myös Koulujen piirissä. Sekin on kunnia-asia. Oma tavoitteeni on jatkaa sitä mihin olen aina pyrkinyt: Kiteyttämään monimutkaisetkin asiat yksinkertaiseen, ymmärrettävään muotoon. Toivottavasti juuri teidän hyödyksenne.